käsityöt on edelleen kaukainen haave, että jaksaisin tehdä. Nyt alkaa tuntuu tietsikallakin olo pelkältä pakko pullalta. Kaikki mistä ennen olin kiinnostunut ja jaksanut, on tällä hetkellä kaukaisia haaveita tai pakko pullaa. Unet on joskus 4 tuntisia ja joskus 12 tuntisia. 

Mikä mua oikeen vaivaa?

Masentaa tämä jaksamattomuus. TÄmä ettei lääkkeen jälkeen tullutkaan sitä hyvää jaksoa, jota niin toivoin ja joka on aina tullut. Olen 3 viikkoa jo ripuloinut (ehkä enemmänkin). Kukaan ei tahdo auttaa mua tai kertoo selvää syytä miksi mun kroppa tekee lakon mun kanssa. 

Jouduin lopettaa työväen opiston kurssinkin. Maksoin ihan turhaan sen 40 euroa siellä, kun en kerta käyny kun n. kerran kuussa. EN vaan pystynyt, jaksanut tai uskaltanut. 

Viikko on aikaa siivota tämä kämppäkin, sillä kuulin että ens ma olis joku tänne tulossa. 

Kaukainen haaveeni toteutui viime viikolla, tilaamani pesukone saapui. Mutta nyt haave muuttui kauhuksi kun huomaan kuinka paljon se tuo vastuuta mulle ja äitini jaksaa siitä koko ajan sanoo. No nyt on pyykkejä pesussa. Pitäisi jaksaa tiskikonekin laittaa kuntoon ja päälle, mut en vaa jaksa olla jalkojeni päällä.