8 vuotta sitten oli ihan ok päivä. Laskettu aika oli jo 2 viikkoa sitten mennyt. Edellisenä päivän iltana oli alkanut tulee jotain ruskehtavaa ja kuulin että olis ollut limatulppa.

Yöllä joskus klo 12 jälkeen heräsin selkäkipuihin. Niitä alkoi tulla ja mennä. En tienyt mistä johtuu. Mahani ei ollut yhtään kipee.

Vanhempani asuivat jonkin matkan päässä ja tiesin isän lähtevän aamulla aika aikaisin töihin.

Soitimme myöhemmin isälle, jos viitsisi lähtee mua viemään äitiyspolille ihan tarkastukseen, koska selkäni oli enemmän kipee, mitä se oli viikolla ollu. Äitini oli muistaakseni soittanut jo to sairaalaan kun selkäni oli kipee ja sieltä oli käsketty olla kotona va, kun heillä on täyttä.

Isä sitten vei mut. En matkan aikana kipuillut ollenkaan. Laitoin päälle poolokauluksellisen pitkän villapaidan. Miettisin vielä sairaalan oven takana, että ei tässä mitään, joten mä lähen kotiin. Mut sitten menin sinne.

Aulassa hoitaja tuli kysyy miksi menin. Sanoin selkäni olevan hieman kipeenä. Hoitaja kysyi hauskan kysymyksen sitten "olenko raskaana". Sanoin hänelle että tänään tulee just 42 viikko täyteen.

Menin sitten siitä johonkin sermin taaksen ja mut kytkettiin monitoriin, joka seuraa supistuksia. Tytön isä kattoi siitä, että kuulemma supistin 1-4 min välein koko ajan, eli ne selkä kivut oli synnyttyksen supistuksia.

Jonkin ajan päästä mut siirrettiin toiseen, omaan huoneeseen. Mulle annettiin pilleri (ilm. särkylääke). Sitten alkoi odotus ja odotus ja odotus.

Kirjautusin sairaalaan kuulemma klo 5. Kukaan ei kiinnittänyt siitä huomiota, mutta katoimme sen isän työvuoron alun perusteella.

Kun alkoi enemmän sattuu (koska selkäkipuihin kuulemma ei ole helpottavaa ainetta) tultiin laittaa selkään se puudute. Sitten käskettiin alkaa nukkuu. Ehkä nukahdin, en muista

Äitini yritti ottaa yhteyttä muhun, mut en antanut tytön isän vastata enkä itekään vastannut.

Alku illasta tai päivällä mulle tehtiin jotain tai annettiin johonkin jotain ja käskettiin alkaa kävelee. En pystynyt, koska aina kun yritin edes nousta sängystä, niin silmät alkoi pimentää ja taju lähteä.

Joskus n. 18 pintaan sain haukkumalla ja huutamalla ym jonkun hoitajan tai kätilön kattoo missä mennään. Kun mut käskettiin sänkyyn selälleen ja jalat haralleen, tuli sille henkilökunnalle hoppu. Kuulemma pää näkyy jo. JUST. Se henkilökunnan ihminen lähti ovesta ja jäimme odottaa ja odottaa. Lopuksi sitten sanoin tytön isälle että soittaa kelloa.

Hoitaja tai kuka sitten olikin, tuli. Hän sanoi että olo unohtanut meidät ihan kokionaan. KIVAA.

Sain alkaa ponnistaa, mutta yli 12 tuntia kestänyt kipu ym, ei antanut periksi alkaa enää ponnistaa, joten kätilö joutui alkaa auttaa. Tietenkin paikat siinä repes, kun ilmeisesti tytöllä oli jo tukala olla.

En nähnyt ekaks kun sinisen jalan. Tytötn isä ei saanut napanuoraa katkasta, meidän eteen tuli kaikki hoitajat. Kommentoin siinä, miksi sillä on ihan sininen jalka. Tytön jalka otettiin heti piiloon ja lapsi peitettiin meiltä enemmän. En muista että tyttö olisi itkenytkään heti.

Loppujen lopuksi sain aika äkkiä hänet syliini. Kun mua alettiin ompelee, oli jo tyttö sylissäni. Isä kävi pesemässä hänet ja pukemassa ym jossain vaiheessa.

Multa kysyttiin, menenkö suihkuun, mutta vointi oli niin heikko, että annoin heidän pestä mut. Ruoka ei maittanut heikon olon takii, kun pienikin pään heiluttaminen sai tunteen että taju lähtee.

Meidät kärrättiin osastolle sitten jonkin ajan päästä. Kuulin matkalla sitten että "tämä on se äiti, joka olisi tullu päivällä käynnistykseen". Mulle tota ei koskaan sanottu.

Eka yö oli yhtä tuskaa. En tiä oikeastaan missä tyttö oli, oliko mulla vai jossain hoitajilla. Hiljainen hän oli, kun oli maitoa saanut. Mua kärrättiin vessaan ja kehotettiin alkaa pissaa. Mut millai siinä pissaa, kun verta tuli ku härän kurkusta. Taju hämärtyi heti kun oli hieman pystyssä. En saanut liikkua ilman hoitajaa tai sänkyä mihinkään. Jalkaa hieman liikuttaessa, tuli sänky heti veren peittoon.

Seuraavien päivien aikana oli hieman surua, muut huonekaverit alkoi lähteä kotia kohti, lopuksi huomasin että jäin yksin sinne. Minä ja tyttö yksin, ihan yksin. Maitoa tuli, vaikka muille jakaa.

Veriarvot oli huonot ja mulle laitettiin verensiirto käyntiin, se sai voimaan pahoin sitten.

Lopuksi sitten pääsin kotiin ja elämä siellä alkoi, vaikka itse jouduin kattoo miten asiat tein. Tikit sattuivat ja jouduin monet kerrat menee suihkuun. vanhemmat ja sisko tuli auttaa mua, kun tytön isä oli töissä.

Nyt sitten kaikista vastoinkäymisistä niin synnytyksen ja sen jälkeenkin sairaalareissujen osalta, mulla on tänään 8 vuotta täyttävä iso prinsessa. Joka harrastaa hieman melkein kaikkea. Joka on moniruokainen ja ihana. Osaa kiukutella ja oikutella. Jonka kanssa menee välillä kaikilla hermot.

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ