Iltaisin miettii, mitä täällä tekisi. Lankoja on ympärillä ja puikkoja myös. Tekee sukkaa, tekee lappuja. Mutta alan huomaamaan että lappuihin varattu lanka alkaa hiipuu ja näin ollen, en tiä mistä jatkaa sitten. Onhan noita lappuja ihan kivasti tehty jo. Olen myös ajatellut, jos tekisi lapuista isälle pienen peiton jaloille myös. Mulla on varaa laittaa siihen muutama lappu. Mutta sitten kun nämä kaikki on tehty, mitä sitten? Ensi kuussa pääsen tekee lapasia. Lankoja varattu ja ostettu ja katottu. Kuinkahan monta niitäkin tulee sitten. Erikokoisia yritän niitäkin tehä, mutta ei netissä ole kun 90-110-130-150 koisien ja aik. kokoisien mittoja. Niillä on pakko alkaa pärjää.

Sitten taas tätä meitin ihmeellistä maailmaa. Joko alatte kyllästyy näihin mun valituksiin ym? Mulla olisi elämässä monta asiaa mihin voisin sanoa mielipiteeni. Ehkä joskus niitä tännekin kirjoitan, että tämä blogi saa muutakin sisältöä, kun käsitöitä. Tai sitten pidän vaan mölyt mahassani.

Meillä on täällä päässä kaikesta huolimatta pienoinen ongelma. Tyttö. Hän alkaa koetella niin isovanhempien kun munkin hermoja. Se kuuluu kasvamiseen ym. Mutta kun asian ydin on yksi lapsi, niin hieman ihmettelen. Tyttöni ei voi kotiin tulla tai mummilta mihinkään mennä, jos tämä tyttö tulee hakee tai hänen äitinsä. Vaikka tyttö olisi kuin erityislapsi, niin ei siitä saisi ottaa säälittäväksi. Olen mäkin ollut lapsena erityislapsi. Niin astman kun käytöksen vuoksikin ja liikunnan. Oma tyttönikin on ollut. Mutta niin mut ja tyttökin on kasvatettu ja meidät on molemmat vaadittu tekee ihan sitä samaa mitä muidenkin "normaalien" lapsien täytyy. Tosin sitten on katottu niitä, jos jossain tarvii apua tai tukea tai jne, niin on otettu se huomioon. Mutta ei me ajatella tyttöni kannalta sitä, että "voi, voi, sulla on motoriikan kanssa hieman vaikeaa, joten et voi roskia viä" jne. Hän vie ne, vaikka sitten olisi mukana joku aikuinen auttamassa roskakorin kannen kanssa ja jne. Kyl tyttö hiukan välillä protestoi, mutta ymmärtää sitten kanssa, että en mäkään täällä huushollissa ehi kaikkea tekee, enkä jaksa. Hän voi ihan hyvin jossain pienessä auttaa ja näin saa hyvän mielen itselleen, kun minullekin ja ehkä myös palkkaa.

Meillä oli yhessä vaiheessa viikkoraha juttu, mutta sitten tultii ajattelee enemmän. Tyttö saa karkkia ja lelun kaupasta ja rahaa, jos sitä tarvii. Hän ei osaa sellai kaupassa vielä käydä. Välillä hän protestoi sitä, kun serkku saa ostaa sitä ja tätä, mutta sitten keskustellaan ja asia selviintyy taas.

Nyt varmaan joku kävijä luulee että tyttöni on kovassa, armeijan, koulussa. Tai että en ymmärrä erityislasta. EI! Mä en vaan saa tähän tyhmään kaaliini tungettua sitä, miksi toiset lapset kasvatetaan toisin ja toiset toisin. Jopa perheen kesken on suurta vaihtelua. Ihan omassa perheestä ainakin on näin. SIskoni kasvatustapa on saanut mun huulille monet kysymykset  kun olisin tehnyt monesti erinlailla.

Ehkä on parempi lopettaa tämä kirjoittaminen, ennen kun mopo lähtee käsistä...