kuinka kauna ihmisen tarvii kestää huolta? entä vastoinkäymisiä? Koska sen näkee että nyt riittää?

Huolet eikä murheet lopu näköjään mun olalta millään. Jos yhden saa aisoihin, ni toinen on jo tulossa. 

Tällä kertaa huolta aiheuttaa Beni. Kumpa jostain saisin sellaista viestiä, ettei ajatukseni koiran terveydestä ole huolestuttavia. Mutta kun sen näkee, ettei kaikki ole oikee normaalia. 

Isän tilanne ei ole kovinkaan hyvä. Testejä, testejä ja vielä kerran testejä. Pahoja soluja on jossain testeistä löytynyt, mut mitään hoitoa ei saa niihin. Tänään hän meni taas labraan. Pelkään vaan että isälle käy niin ku mammalle, että diagnoosi tulee kuoleman jälkeen. Tänään isä kumminkin lähtee mökkeilemään ja näin ollen saamme äitin kanssa hiukan rauhottua ja elää ns. hiukan normaalisti. 

Mun terveys on taas sillä mallilla, että ei kehuttavaa. Ripuloin taas. Maha ei tykkää mistään. Olen mehupaastolla, että pääsen ensi viikolla ja sitä seuraavalla viikolla ja sitä seuraavalla viikolla jonnekin. TÄhän mennessä paino ei ole kovin laskenut, joten ei vielä ole huolta kamalasti. Olen miettinyt, onko nykyinen lääkitykseni mulle sittenkin vahingollinen. Aiheuttaako se tämän mahaongelmat. Mun tarvis vaan uskaltaa kertoo lääkärille epäilykseni...

Käsityöt on hiukan ollu karikolla nyt muutaman päivän. Ei oikeastaan jaksa ottaa puikkoja käteen. Ompeluksissa sain viikko sitten tytön kalsarit tehtyy, mut en kuvattuu.