Täällä ei järin mielenkiintoiselta ole aika mennyt. Lisää huolta on niskaan heitetty ja alkaa huomaamaan että muillakin, kun mulla,alkaa voimat ole aika finaalissa.

Nyt uusi murhe on isän viikonlopun juttu. Isä jouduttiin naapureiden toimesta tuomaan kotiin mökiltä. Hän ei ehtinyt siellä olemaan kun 2-3 päivää kun iski sairauskohtaus (ilmeisesti). Mutta nyt isä on jo ihan suht hyvässä kunnossa. 

Neitillä on joku kumma esimurkku ikä tai joku pahemman laatuinen uhmittelu. Niin kauan ku me mennään hänen pillin mukaan (joka ei tosiaankaan käy) hän on hiljaa, mutta kun hänelle sanoo ei, niin lentelee kännykät ja voluumit nousee niin et korvia alkaa särjetä. Neiti ei ole ikinä tykänny että hänelle sanotaan ei, ja mun mielestä hänen pitäisi nyt pikku hiljaa alkaa oppii siihen että suomen sanavarastossa sellainenkin sana kulkee ja että sitä on pakko sanoo. 

Mun terveys on mikä on. Olen nyt ripuloinut 13 päivää putkeen. Olen ollut koko tämän kuun syömättä täysin, että pääsen huomenna asioille ja perjantaina piikille. Tosin mun tarvii tota piikkiasiaa kysyy lääkäriltä, jos se on syy tähän ripulointiin. Mun mielenterveys meni nyt kokonaan tähän viikonloppuna. En jaksa ymmärtää, miksi mua kohellaan näin. Jos hitto mua on (lääkäri ehotti) purru joku punkki, ni tarviiko sitä kattoo puol vuotta ennen ku tutkitaan. Nyt on 2 kk jo mietitty ja ihmetelty miksi mahani on näin omituinen. Tosin epäilen edelleen että mulla ei ole mitään punkin puremaa, vaan suolistossani on joku omituinen. TÄmä sit onkin saanut yhen kysymyksen valloilleen, olenko joko vakavasti sairas tai onko mulla näin paha sivuoire piikistä?