Elelemme täällä pelottavia ja murheellisia aikoja ja näin ollen käsityötkin maistuvat puulta ja niiden tekeminen on hankalaa. Yritän välillä yksiä paksuja lapasia tehä, mutta parin kierroksen jälkeen laitan kutimet pois jo. Ei vaan tee mieli tehä mitään. Tiedän että mulla on pari lapasta vielä näyttämättä, mutta ne on päättelemättäkin vielä. Äiti tänään kysy ennen kun lähti taas sairaalaan, onko mulla sormikkaita lainaksi. Enhän mä omista oikeastaan kun pakkas käsineet. Ne ovat tällä hetkellä liian paksut. Teen kyl toisille mut en itelleni. 

Toivon suuresti että yhden ihmisen, läheisen ihmisen, ylle lentäisi monen monta enkeliä ja parantaisi hänet. Tiedän ettei häntä voida kokonaan parantaa, mutta että hän parantuisi koti kuntoon ja että hänelle ei enää tapahtuisi mitään pelottavia juttuja tässä lähi päivänä. Toivoisin myös että hänestä löytyisi syy tähän koko joulun jälkeisen ajan sairasteluun, olkoon sit ihan mitä vaan, parannettavissa tai parantumaton. 

Ite taidan olla henkisesti aika loppu. Yritän vakuutella kaikille olevani ihan hyvissä hapeissa, mut totuus taitaa olla ihan eriä. En halua näyttää heikkouttani, näytän sen sitten yksin ollessa. Kukaan ei pysty mua auttamaan, en edes mä ite, joten on ihan sama olenko missä kunnossa vaan. Yritän kovasti saada itteni pohja mudasta taas jalkeille, mutta se tuntuu aika vaikealta hommalta. Annan tytön pelailla ja muutenkin hänellä rajat on mitä on. En vaan jaksa nyt komentaa ja kuunnella niitä itkupotkuraivareita. 

Olen tällä hetkellä koiran- ja lapsenvahti. Muutaman päivän koira näytti erinlaiselta, mutta taitaa jo sopeutua siihen että isäntä on jossain muualla tällä hetkellä. EN osaa kuvitella mitä ton pienen koiran pääsää liikkui tona päivänä kun hänet jouduttiin lukitsee vessaan turvallisuus syistä ja sit 2 vierasta tuli hakee hänen isäntänsä pois. Sen jälkee koira on taas pelännyt hälytysneuvoja, Ei tarvi kun telkkarista kuulua, niin koira nostaa päänsä, vaikka oli sikeessä unessa. Yöt on vissiin menny ihan hyvin, siitä en tiä koska en vietä öitä hänen kanssa. Mut päivät menee päivä päivältä paremmin. Enää ei tarvitse paljon namujakaan annella tai lohdutella. 

Tyttö on tämän elämän ottanut ihmeen rauhallisesti. Eilen hän kävi moikkaamassa taataa ja tuli ihan iloisella mielen pois. Koulussa on ollut hiukan hankalaa, mut se varmaan on ihan normaalia ton ikäisellä. He aloittivat uimakoulun koulun kanssa ja tyttöä hiukan harmittaa se. 

Mut tällästä tänne tällä kertaa. Lukee sit ketä lukee.