Piti niin hienosti tulla laittaa tekemisistä sukistani kuvia, mutta sitten en voinut. Kameran akku on niin vähissä, ettei antanut ladata koneelle kuvia. KIVAA. kokeillaan huomenna uudella yrityksellä.

TÄMÄ Asia saa hieman mut voimaan pahoin. Olen pari päivää tässä kaatanut suolaa haavoihin ja kitunut.  joku lapsi (nuori) oli selittänyt että 2 vuotta häntä on kiusattu koulussa ja hänen elämä meni pilalle. Tuli lieskat silmiin. Mä olen kestänyt yli 8 vuotta sitä koulukiusaamista/ pahoinpitelyä. Miltä tuntuu, kun oma luokkakaveri /luokkalainen on murhaaja (kauan sitten turun torilla riehui vappuna se joukko joka tappoi sen yhen nuoren) ja rinnakkaisluokkalainen on myös. Miltä tuntuu kun luokkalaiset laittavat luokan oven takalukkoon, niin ettei ope pääse sisään, ja hakkaavat sua ja ope huutaa oven toisella puolella. Miltä tuntuu saada jääpallosta korvaan? Entä kun puukotetaan terävällä kynällä käsivarteen? Entä kun potkastaan silmä mustaksi tai heitetään rautatuolilla hampaat hajalle? Miltä on mennä luokkaretkelle, kun muut koululaiset hakkavat sua koko bussimatkan, vaikka opettajat samassa bussissa? Tässä on vaan osa asioista. Ainut jolloin mulla koulussa oli kivaa, oli käsityötunneilla ja liikuntatunnilla, kun porukka sai ihan surutta lyödä sählymailalla ja pallolla päähän ym. Olin maalivahtina ja kuulemma ihan hyvä, sillä joka halvatun kerta jouduin ja pystyin myös torjuu. Sain jopa muilta kehuja.
Olen Nyt myöhemmin saanut selville, ainakin yhen rinnakkaisluokkalaisen mukaan, että ne teki sen, kun oli hauskaa eikä voinut olla ulkopuolella. Muuten heitä ei olis hyväksytty. Mutta oli se nolona, kun näki mut.
Olen netistä löytänyt monia kiusaajiani. yhellä lukee galleriassa aika koominen teksti, " en olisi uskonut että siitä kauhukakarasta tulisi joskus tälläinen, kunnollinen ihminen". Siihen mäkin voisin laittaa, etten tosiaan uskonut että siitä hullunmyllystä olisin joskus voinut selvitä, hengissä. Tosin henkisesti en ehkä ole selvinnyt, mut muuten. Ehkä tämän takia olenkin tämmöinen.

Mulla on ihan sama, jos joku tuntee mut tästä tekstistä. jos tuntee, voi hyvin kommentoida. Olisi kivaa tietää hänen mielipide asiasta. Netti on pieni paikka ja luulen että oikeilla sanoilla ja ajalla joku tämänkin löytää ja lukee.

En tarkoita että toi IL teksti olisi valetta tai sellaista. Mutta ei mulla ole ollu tarvetta kirjoitella lehtiin ja voivotella. Mä kärsin siitä mitä mulle on tehty ja se on muuttanut mut. Ehkä se ei ole heti näkynyt, mutta vuosien päästä ne arvet näkee. On omantunnon ongelmia, on kaikkea muuta. On jaksettava elää pelkojen ja ittensä kanssa. En ole malli, enkä  presidentti, enkä halua olla kumpikaan. Haluan vaan joskus elää normaalia elämää ja olla normaali. Mutta tällä hetkellä se on ehkä mahottomuus. Tällä hetkellä on vaan pärjättävä ja jaksettava eteenpäin, vaikka monet kerrat mielessä on monia asioita.

Onneksi saan jotain lohtua käsitöistä, tosin en ole mihinkään tyytyväinen. Yritän käydä töissä kerran viikossa muutaman tunnin, mutta sekin on tässä n. kk aikana ollu mahottomuus. Valvon tällä hetkellä aamu 3-5 asti. En vaan tiä enää mitä teen itteni kanssa. Selviytyminen joka iltaisesta ahdistuksesta ja siitä että tämän pimeyden jälkeen tulee uusi päivä ja jne on niin ahdistavaa. Halu olisi kaikkeen ja toiveet, mutta en kykene tai saa sitä mitä haluan. En pyytäisi paljon, niin kun tyttökin tulee iloiseksi vaan siitä että äitini toi töistä n. 20 v. molla maijan, mut sitä pientäkään en saa.

Mielialani vaihtelee päivässä todella. Mutta olen päättänyt selvitä niistä vaihteluista. Onneksi täällä missä asun nyt, on harrastusmahdollisuudet ihan kävelymatkan päässä ja on seuraa, jos vaan menen. TYtön kans reilu viikko sitten puheltiin, kun täällä on hänellekin mahottomasti kaikkea tekemistä, verrattuna edelliseen paikkaan. Mulla on kova halu pystyä sosiaallistumaan, mutta voimia siihen ei ole. Mutta nyt olen siel ompelemassa, ja luulisi että siellä saan sosiaallisuutta. Ehkä joskus näen vielä käden jälkeni tuloksen, mitä siellä opin.

Anteeksi tämä purkaukseni. En vaan jaksa kantaa tätä hirveää taakkaa enää kauan. Voimani hiipuvat joka päivä.

En viitsi tähän kaikkea kirjoittaa, mit ätodella joudun päivän aikana kokemaan. Jos se olisikin vaan tätä, niin se olisi jo ruusuilla tanssimista.